sinkut.net
Sinkut.net oli suosittu suomalainen deittipalvelu.

Sinkut.net oli vuonna 1996 perustettu treffisivusto. Alun perin palvelu toimi nimellä Sinkut, mutta vuonna 1998 Sinkut.net vakiintui deittipalstan nimeksi. Myöhemmin palvelun käytti nimestä vaihtelevasti kumpaakin muotoa.

Vuonna 2004 Sinkut.net siirtyi toimimaan Soneraplaza.fi verkkoportaalin yhteyteen. Soneraplaza puolestaan muutti omistajavaihdoksen myötä Plaza.fi verkko-osoitteeseen vuonna 2006.

Sinkut.net lopetti toimintansa vuonna 2012. Sivuston suosio oli laskenut huomattavasti parhaimpiin vuosiin verrattuna jo ennen lakkauttamista. Palvelussa oli enää vain noin tuhat profiilia. Tämän lisäksi naisia käyttäjistä oli alle 20 prosenttia, mikä on alhaisempi osuus kuin tyypillisesti deittipalstoilla. Yleensä treffisivustojen käyttäjistä on kolmannes naisia. Näistä syistä lakkauttamispäätös oli melko ilmeinen.

Sinkut.net oli yksi vanhimmista suomalaisista treffisivustoista. Sivusto oli toiminnassa 16 vuotta, mikä tekee siitä yhden pisimpään toimineista nettideittipalveluista. Edelleen toiminnassa olevista deittipalstoista ainoastaan Seuraajokaiselle (perustettu vuonna 1996) ja Deitti.net (perustettu vuonna 1997) ovat toimineet pidempään.

Sinkut.net oli alun perin ilmainen treffisivusto, mutta myöhemmin se muutettiin osittain maksulliseksi.

Suosituimmat vaihtoehdot Sinkut.netille

E-kontakti on hyvin suosittu suomalainen treffisivusto. Palvelu on suosittu erityisesti neli- ja viisikymppisten keskuudessa ja on suunnattu pääasiassa seuranhakuun tositarkoituksella. E-kontakti voidaan pitää hyvin luotettavana ja turvallisena kotimaisena vaihtoehtona. Se sopii erinomaisesti sinkulle, joka toivoo löytävänsä pidempiaikaisen vakituisen parisuhteen.

HappyPancake on täysin ilmainen treffipalvelu. Se ei tarjoa ollenkaan maksullisia ominaisuuksia ja on tämän vuoksi kasvattanut suosiotaan nopeasti. Ilmaisuudesta huolimatta HappyPancake tarjoaa toimivan ja luotettavan deittipalvelun. Se on käyttäjämäärältään yksi suurimmista treffisivustoista Suomessa. HappyPancake sopii erityisesti nuorille ja budjettitietoisille sinkuille.

Match.com on erittäin suosittu kansainvälinen treffisivusto. Se on toiminut Suomessa jo yli kymmenen vuotta ja tarjoaa suomalaisille täysin suomennetun treffipalvelun. Match.com on suunnattu pääasiassa seuranhakuun tositarkoituksella. Se on luotettava ja varma vaihtoehto kaikenikäisille miehille ja naisille. Match.com sopii hyvin sinkuille, jotka toivovat löytävänsä treffiseuraa tai vakituisen kumppanin.