Nettideittailu oli pitkään lähinnä nuorten aikuisten suosima seuranhakukanava. Viime vuosikymmenen aikana vähitellen väistyneiden ennakkoluulojen myötä deittisivustot ovat kuitenkin alkaneet houkutella yhä vanhempia deittailijoita. Treffipalstojen ikärakenteeseen on tullut selvä muutos erityisesti muutaman viime vuoden aikana. Yli 50-vuotiaat ovat alkaneet vallata treffisivustot.
Treffisivusto E-kontakti teetti vuoden 2014 helmikuussa laajan kyselytutkimuksen treffisivustojen käyttöön liittyen. Tutkimuksessa havaittiin, että nettideittailu on sekä suositumpaa että hyväksyttävämpää kuin vain kaksi vuotta aiemmin.
Ikäryhmistä nettideittailu on lisännyt suosiotaan erityisesti yli 55-vuotiaiden keskuudessa. Kiinnostuksen lisääntymiseen ovat vaikuttaneet asennemuutosten lisäksi suurien ikäluokkien taloudelliset edellytykset sekä tietoteknisten taitojen kehitys. Kyselytutkimuksessa havaittiin, että jopa yli 70-vuotiaat ovat alkaneet löytää nettideittailun.
Tarkoittaako nykyinen kehityssuunta, että nettideittailusta on vähitellen tulossa eläkeläisten bingoillat korvaavaa ajanvietettä? Täytyykö treffipalstoilla alkaa jännittää, löytyykö seuraavasta profiilista isoäidin viekoitteleva selfie tai isoisä pullistelemassa ilman paitaa?
Päätimme selvittää, mitkä ovat suurimmat ikäryhmät eri treffisivustoilla. Mukaan valikoitui neljä suosittua treffipalstaa.
Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, jotka mahdollistavat parhaan sisällön tuottamisen ja ylläpidon. Katso tarkemmat tiedot täältä.
Kaupunkilehden treffipalsta houkuttelee nuoria aikuisia
Deitti.net treffipalsta on toiminut City-lehden verkkosivustojen yhteydessä pian kaksikymmentä vuotta. Sivusto on perinteisesti vedonnut erityisesti nuoriin aikuisiin. Cityn käyttäjistä 73 prosenttia on alle 45-vuotiaita. Mutta onko myös kypsempi polvi vihdoin löytänyt yhden Suomen vanhimmista deittipalveluista?
Deitti.netin ikärakenne ei aiheuta suuria yllätyksiä. 78 prosenttia käyttäjistä on alle nelikymppisiä. Sivuston deittailijat ovat siis jopa jonkin verran nuorempia kuin Cityn keskimääräiset lukijat.
Ikäryhmistä selvästi suurin on 25–29-vuotiaat. Tähän ryhmään kuuluu 20 prosenttia miehistä sekä 24 prosenttia naisista. On myös huomionarvoista, että peräti 46 prosenttia naisista on kaksikymppisiä. Vanhempia naisia on selvästi vähemmän. Miesten kohdalla erot eri ikäryhmien välillä eivät ole ihan niin suuria. Nelikymppisiä miehiä on Deitti.netissä 17 prosenttia.
Suuri nuorten naisten määrä houkuttelee mahdollisesti paikalle kaiken ikäisiä miehiä. On kuitenkin selvää, että ainakin naiset pitävät Deitti.netiä lähinnä nuorten aikuisten kohtauspaikkana. Vanhemman polven kannattanee siis rustailla deitti-ilmoituksensa mieluummin muille sivustoille.
Seuraa kaikenikäisille
Suomi24 Treffit toimii suositun Suomi24 verkkoportaalin yhteydessä. Deittipalvelu houkuttelee käyttäjiä erityisesti suositulta keskustelupalstalta. Keskustelupalstalla on tarjolla laaja valikoima erilaisia keskustelualueita, joten keskustelijoista löytyy kaikenikäisiä käyttäjiä.
Heti alkuun huomion kiinnittää kaksikymppisten osuus. Parikymppisiä seuranhakijoita on Suomi24 Treffeissä suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin Deitti.netissä. Alle nelikymppisiä on kuitenkin 55 prosenttia kaikista käyttäjistä. Yli viisikymppisiä on 22 prosenttia verrattuna Deitti.netin 6 prosenttiin. Käyttäjäkunta on siis keskimäärin selvästi vanhempaa kuin Deitti.netissä, mutta ikäjakauma on melko tasainen. Suomi24 ei näytä olevan erityisesti minkään ikäluokan suosiossa.
On myös huomionarvoista, että Suomi24 Treffeissä sekä miesten että naiset ikäjakauma on hyvin samankaltainen.
Mahdollisesti suosittu keskustelupalsta tuo deittipalveluun hieman iäkkäämpiä deittailijoista ja sivuston lukuisten toimintojen ilmaisuus houkuttelee nuorempia käyttäjiä. Näin Suomi24 Treffit sopii kaikenikäisille seuranhakijoille.
Nuoret miehet ja keski-ikäiset naiset
Match.com on yksi maailman suosituimmista treffisivustoista. Se on toiminut myös Suomessa pitkään ja kasvattanut suosiotaan tasaisesti.
Match.comin ikäjakauma muistuttaa melko paljon Suomi24 Treffien ikäjakaumaa. Käyttäjiä on hyvin tasaisesti kaksikymppisistä viisikymppisiin. Erityisesti viisikymppisten määrästä voi huomata, että myös vanhemmat ikäluokat ovat alkaneet löytää netin treffisivustot. Esimerkiksi naisissa viisikymppisiä on lähes yhtä paljon kuin kolmekymppisiä, joka on perinteisesti ollut nettideittailun suurin käyttäjäryhmä.
Huomion kiinnittää vanhempien naisten lisäksi suurehko nuorten miesten osuus. Yli 50 prosenttia miehistä on 18–39-vuotiaita. Tilastojen valossa näyttääkin siltä että Match.com on erityisesti keski-ikäisten naisten ja nuorten miesten suosiossa. Ehkäpä nämä ryhmät voivatkin löytää erityisen yhteyden Match.comin kautta.
Match.com ei kuitenkaan ole yksinomaan puumien ja nuorten miesten leikkikenttä. Seuranhakijoita löytyy melko tasaisesti kaikista ikäluokista.
Vanhemman polven suosikki
E-kontakti on monien mittareiden perusteella Suomen suosituin deittipalvelu. Treffisivusto on ollut toiminnassa vuodesta 2009 lähtien ja on kerännyt suosiota erityisesti vanhempien ihmisten keskuudessa. E-kontaktin käyttäjien keski-ikä on 40 ikävuoden tienoilla.
E-kontaktin ikäjakauma on kaksi-, kolme, neljä ja viisikymppisten osalta huomattavan tasainen. Mikään näistä ikäryhmistä ei nouse selvästi muiden edelle. Kaaviosta voi kuitenkin huomata, että yli viisikymppisten osuus on suurempi kuin Suomi24 Treffeissä tai Match.comissa. Tämä on hyvä osoitus siitä, kuinka E-kontakti vetoaa testatuista sivustoista eniten varttuneempaan polveen.
Vuonna 2013 E-kontaktin käyttäjistä yli 50-vuotiaita oli 27 prosenttia ja vuonna 2015 luku oli jo 34 prosenttia. Sivusto on kasvattanut suosiotaan eniten juuri tässä ikäryhmässä.
Kaaviosta voi todeta saman asian, joka kiinnitti huomion myös Match.comin kohdalla. Miehissä 45 prosenttia on 20–39-vuotiaita, mutta naisista vain 37 prosenttia kuuluu tähän ikäryhmään. 40–59-vuotiaita miehiä sen sijaan on 41 prosenttia ja saman ikäluokan naisia peräti 46 prosenttia. Sivustolta löytyy seuraa siis erityisesti nuorista miehistä ja vanhemmista naisista.
Näiden havaintojen perusteella E-kontaktia voi suositella erityisesti yli 40-vuotiaille deittailijoille. Seuraa löytyy kuitenkin varmasti hyvin myös nuorille aikuisille. Alle 20-vuotiaita sivustolla sen sijaan on huomattavan vähän.
Treffisivustoilla on eroja
Tutkimalla deittisivustojen ikärakenteita voidaan huomata, että eri palvelut houkuttelevat selvästi eri ikäisiä käyttäjiä. Siinä missä Deitti.netistä seuraa etsivät lähinnä nuoret ja nuoret aikuiset, E-kontakti vetoaa selvästi iäkkäämpään käyttäjäkuntaan. Ottamalla huomioon treffipalstojen ikärakenteen, seuranhaku sujuu paljon paremmin ja tuottaa toivottuja tuloksia nopeammin.
Tähän kaavioon on koottu vielä yhteenvetona tutkittujen sivustojen suurimmat ikäryhmät. Kaavio havainnollistaa hyvin treffisivustojen eroja. Deitti.netin käyttäjät vähenevät tasaisesti iän lisääntyessä. Suomi24 Treffeillä on eniten kolmekymppisiä, melko tasaisesti kaksi- ja nelikymppisiä ja selvästi vähemmän viisikymppisiä. Match.comissa puolestaan käyttäjämäärä pysyy hyvin tasaisena 50-vuotiaisiin asti, minkä jälkeen se alkaa laskea. E-kontaktissa on tasaisesti kaikenikäisiä deittailijoita aina kuusikymppisiin asti. Koska kolmekymppiset ovat suurin nettideittailijoiden ryhmä yleisesti ottaen, E-kontaktin ikäjakauma on selvä merkki suosiosta erityisesti iäkkäämpien ihmisten keskuudessa.
Näiden havaintojen pohjalta Deitti.netiä voi suositella lähinnä kaksi- ja kolmekymppisille. Muilta treffisivustoilta löytyy seuraa melkein kaikenikäisille, mutta yli nelikymppisille E-kontakti on erityisen hyvä valinta.
Lähteet: Deitti.net, Suomi24 Treffit, Match.com, E-kontakti, E-kontaktin blogi ja Studio55